Pitäis saada itsensä käyntiin jotenkin... mennä kellariin siivomaan ja etsiä talvivaatteet, tänään oli sika kylmä aamu, joku +5 astetta vaan, Noxukin laitto ihan vapaaehtoisesti pipon päähän:)

Me odotetaan molemmat niin paljon et N ja A ja ehkä E tulee tänne. Onneks sain siivottua lauantaina, en muista millon oli siivonu viimeeks...

On niin paljon mitä haluaisin sanoa teille lapsille, meidän pojille ja A:le. Tyttärellesi I:e en voi niin paljoa sanoa kun että olen oikeasti pahoillani et asiat meni huonosti. Kannan oman vastuuni siinä, niikun sun pitää ja hänen äitinsä. Häntä itseänsä ei voi laittaa vastuuseen koska hän oli vaan lapsi.

Alottaisin omalta osaltani pyytäen anteeksi siitä että olin niin ankara ja vaadin paljon. Jotenkin ajattelin et kun multa ja meidän perheen muksuilta oltiin vaadittu paljon oli se itsestään selvyys kaikkien muidenkin osalta ja varmaan se arabi puoli meidän isältä kunnioittamisesta tuli niin vahvana... taitaa olla ainoa arabi puoli jonka olen perinyt... vaikkakin sanoit aina et päättäväisyyteni ja se et mulla oli periaatteita oli ne mahtavimmat puolet minussa..

No lapsiin palatakseni... olen ehkä maailman huonoin vanhempi. Jotenkin mun halu attaa ja se mihin asiat päätyy ei ole sama asia. Olen yleensä aina ensimmäisenä puolustamassa lapsia mut sit omien ja melkeen omien suhteen asiat menee päin helvettiä. Tääkin asia on myös syynä miks voin tänäpäivänä niin huonosti vaikkakin mulle sanotaan että tein ehkä parhaani tilanteessa jossa olin.

Jos mennään ajassa taaksepäin mun lapsuuteeni niin se et meitä on ollu yhteensä 6 lasta ei oo tehny oman arvon tunnetta paremmaksi vaan sitä on jotenkin aina vaan ollut muiden joukossa. Omaa itseluottamusta ei ole ollut, ja sit se et koulussa kiusattiin koska me oltiin toisen näköisiä mikä siihen aikaan ei ollut tavallista ei myöskään tehnyt asioita paremmaksi.

No okej, olen jotenkin ollut selviytyjä... mutta sittenkun meidän vanhemmat oli eronpartaalla helvetti pääsi vapaaksi..

Äiti joutu menee maan alle piiloon, sai osoitteensa tuntemattomaksi eikä hänen tietojansa saanut mistään. Me jäätiin meidän isän kanssa. Äitistä ei enään puhuttu eikä siitä saanu mainita mitään (mun puhelimissa on vielä koodattu nimi hänen numerolleen) Kaikki tämä alkoi joskus vuonna 1987 tai jotain, eli jokunen vuosi on mennyt. Kotona eläminen oli tuskaa, jouduin hoitaan pyykit meidän kaikkien osalta eli olin joka lauantai aamu 7.00 pesemässä pyykkiä 7 ihmiselle. Kävin vanhempain varteissa, yks joulu ostin kaikkien joululahjat...

Ja samalla isäni haukkui huorakis, hetti ulos kotoa. Nukuin aina kello kädessä ja kengät sängyn vieressä. Yhtenä iltana uhkasi kirveellä mut veljeni tuli väliin... Näitä tapauksia oli ja jatku. Tiesin että hän seurasi mua koska olin ainoa joka uskalsi sanoa sille et se ei estä mua tapaamasta meidän äitiä...

Hän tyhjensi tilini kun olin ollut kesätöissä...

Tapahtumia kyllä riittää.. Sekin et äitimme yritti päättää elämänsä.. menin väliin kun isi oli terrorisoinunt äitä monta tuntia nieltyään tabletit, soitettiin ambulanssi. Jossain vaiheessa isi joutu putkaan mut pääsi tietty pois sieltä. Sit meiltä meni kämppä alta, ei saatu ottaa mitään omia tarvaroitamme mukaan...

Mutta kaikki tämä on sitä mistä pitää ottaa oppia ja muistaa aina et on muita kellä on vaikeempaa. Olenhan ja me kaikki sisarukset ollan hengissä. Kiitollisuus siitä.

Elämä on jatkuva koulu, josta pitää oppia ja se oppi ei ikinä lopu...

N ja A tulee tänne ens viikolla, odotan niiiin paljon:) Eilen tuntu pitkästä kevyelle, vähän niinku ei olisi ollut mitään kiveä harteilla kannettavana. Ehkä tää tästä vielä jossain vaiheessa. Nyt Noxullakin ollut hetken rauhallinen jakso ettei oo tarttenu tapella ihan joka asiasta, välillä sen kanssa tuntuu et olis 15 lasta hoidettavana kun kokoajan on jotain säätöä...

Pikkasen tää syksy ja etenkin joulu ahdistuttaa, voisin unohtaa koko joulun. Viime vuonna oli ihan kauheeta, ei se oltiin pikkusiskolla vaan et oltiin yksin ilman sua ja oltiin kaupungissa, ihan kauheeta. Sanoin jo silloin et ei enään kaupunki joulua. Pelottaa muutenkin tuo joulu et minkälaisia tunteita se tuo mukana, viime joulu oli tarpeeks raskas.

Jos olisin tietänyt et se jää sun viimeiseksi jouluksi...tämmöset asiat sattuu.

Tiedän et sanoin tosi ilkeesti ja pahasti mutta en varmaan ikinä elämässäni ole pelännyt niin paljon kun sen kolmannen ilmoituksen jälkeen siit et ne ottaa Noxun. EN silti olis saanu sanoa mitä sanoin.

En tiedä miten selitän mut koitan kertoa miltä musta on tuntunut viimesen kolmen vuoden aikana.

Kun mä ja Noxu muutettiin tänne kamppailin kauheen pahan olon kanssa siitä et N jäi sinne ja et meidän välit meni kokonaan. Tänne sit tultuamme Noxu meni kokonaan sekaisin, musta ei ollu lohduttamaan tai selittämään sille asioita koska voin niin huonosti. Molempien olotilat paheni. Noxun kanssa kun oltiin K yötä ja se suuttu jostakin tai jotain tapahtu se haki veitsen keittiöstä ja sano et tappaa itsensä, se oli kauheeta. En tienny miten käsitellä asia, koitin vaan unohtaa. Samalla sulta tuli sun pahaaoloa niskoilleni, tuntu tosi pahalle kun tiesin ettei sun asiat oo kunnossa, mä koitin jutella ja tiedän et yritit kuunnella mut et saanu otetta. Keväällä asiat sit kärjisty. Annoin sun tulla meille koska halusit valmistaa kunnon lämpimän ruuan, spagettia ja jauhelihakastiketta:) Kun tuli takas kaupasta olit kun muuttunut, en tiedä mitä oli ottanut/juonut. Teit ruokaa ja rupesit ottaan vanhoja mun menneisyydestä asioita esille jolla oikeesti ei ollu mitään merkitystä (siis 10v vanhoja)... pyysin et lähet koska en halunnu kuunella niitä juttuja.. Kun et suostunu lähteen koitin vetää sua paidasta ulos, väänneltiin ja käänneltiin siinä hetki ja sit nostit mut kurkusta ylös seinää vasten niin kauan et multa pimeni, vasta sillon päästit. Tärisin ja pelkäsin, ekaa kertaa elämässäni pelkäsin toista ihmistä. Paniikissa mietin et kelle soitan et saan sut ulos, meinasin soittaa pikkuveljelleni mut tiedän et siit olis tullu vaan kaikille enemmän pahaa välkeä, siispä soitin poliisille. Sä lähit menee ennenkun ne tuli. Olin rikki, tiedän et säkin olit seuraavana päivänä. Äiti kerto et olit menny sinne niille ja onneks saanu niiltä lohtua. Tässä vaiheessa et enään ollu oma ittes. Otin takas poliisi ilmoituksen koska tiesin et kukaan ei voi syyttää sua niin paljoo kun sä ite. Pyysin myös muita oleen sanomatta sulle mitään tai puuttumasta tähän (muutaman episodin jälkeen). En varmaan tehny tarpeeksi auttaakseni sua mut tilanne oli kaikkien kannalta mahdoton.

Toinen tapaus olikin sit väliaikaisasunnossamme jonne ilmaannuit umpihumalassa ja uhkasit hakata mut Noxun edessä, Noxulle sanoit ettet hakkaa sitä, ettei sen tartte pelätä. Noxu meni piiloon. Koitin saada sua ulos, kesti tosi kauan suostutella...

Tässä vaiheessa me molemmat pelättiin sua jo aika paljon. Se sattuu, koska sä et ole se ihminen jota tarttee pelätä. KOlme vuotta silkkaa helvettiä..joka ilta kun menin nukkumaan toivoin etten enää herää.

Jos voisin sanoa sulle jotain, pyytäisin Anteeksi. Siitä etten ollut siellä sua varten.

Olit paras ystäväni niinkun mä sun ja kaipaan sua joka päivä. OOt ollu ajatuksissani viimeisten 15vuoden ajan päivittäin - hyvässä ja pahassa - ja tuut aina oleen. Onneksi aika kaunistaa muistot koska olet sen arvoinen. Rakastan sua edelleenkin.

http://www.youtube.com/watch?v=kPBzTxZQG5Q&feature=youtube_gdata_player

Jokunen vuosi sitten...

Kauhistuttaa miten musta on tullu semmonen joka ei osaa enää päättää mitään. Ajatuksena oli lähtee Suomessa käymään mut syystä ja toisesta en saanut päätöstä tehtyä, rasittavaa...
Asiasta toiseen, meidän Svante vauva on kyllä hienohelmasin kissa jonka olen tavannut, on niin tarkka mikä ruoka kelpaa, mut on kyl silti niin ihana. Se on kyl tehnyt Noxulle niin hyvää...
Luin E:n fb päivityksen ja tuntuu sen puolesta pahalle kun välit tyttöystävän kans on näköjään menny poikki. Eiköhän nää vastoinkäymiset kaikkien osalta jo riitä...
Tarvittais jotain tosi positiivista tähän synkkyyteen.

Mikan viimeinen viesti mulle

• Etsi sähköpostLisää yhteystietoihinVastaanottajat: y.kivinen@hotmail.com

Lähettäjä:	Mika Kivinen (m_kivinen@hotmail.com)
Lähetetty:	7. maaliskuuta 2012 22:37:43
Vast.ott.:	y.kivinen@hotmail.com