Koitan aloittaa aamun ja päivän positiivisella ajatuksella, joskus onnistun ja joskus kaikki menee päin vittuu, joskus iskee niin mieletön ikävä et vaan itken, olin mis tahansa.
Tänään yritin päästä vauhtiin heti aamusta, paikallisessa työkkäris oli työnantaja tapaaminen jonne päätin lähteä. Kun pääsin haastatteluun ovesta sisään niin eka mitä se sano mulle oli et miks oot niin surullisen näköinen....?? En ollu edes itkeny tai mitään...
Olen myös miettiny paljon ystävyyttä, miten meille kaikille se on niin erinlainen käsite.
Ystävä mulle on semmoinen johon voin luottaa 100%, joka on aina siellä, mä sille ja se mulle. Kaverit on sit eri asia, niitä on ja menee.
Annan poika oli meil pari yötä kun se oli joutunu lähtee asunnosta jonka oli vuokrannu pimeesti Annan lapsuuden ystävältä... Kauheita käänteitä niil oli siin jutus ja R kerto ne mulle...Uskomatonta, tää muija oli jopa saanut mun ja Annan ansiosta mun vanhan työn!!
Eli ystävyys...laaja käsite...