Jos jo tänään ajattelen valmiiksi et huomisesta tulee hyvä päivä niin ehkä siitä tulee. Koitan ajatella niin...
Noxu menee huomenna Fabianille yöks, en tiedä mitä teen. En mieti likaa...

Juteltiin eilen Noxun kanssa Isänpäivästä, ajattelin et kun siitä on niin paljon puhetta et miltä se tuntuu. Kysyin kans et onko ne tehny isälle jotain lahjaa koulussa, sano et kyl ne jotain mut se ei oo ehtiny aloittaa, sanoin et tee vaan ja viedään se haudalle sit kun käydään siellä. Ei halunnu sen enempää puhua siitä kun tuntu pahalle.

Aika turha hössötys nää äitienpäivät ja isänpäivät... mitä ne kaikki joilla ei oo isää, tai joilla on mut ei tuu kattoon lastansa tai ne isät jotka on ollu kusipäitä. Eikö se vois olla ihan vapaaehtoista muistaa ja ylistää vanhempiansa jos sitä haluaa, miks siitä pitää tehdä niin iso asia??? kauppallisuus kenties?

Haluaisin sanoa että kaikki on tosi hyvin ja kyllä tää tästä ja oon parempi, mutku ei oo. Taas on ollu sika raskasta, vikat viikot. Lauantaina olin K ja M syömässä illallista, juotiin viiniä ja Pia, vanha vanha perhe ystävä tuli kans, juteltiin kaikkea ja oli tosi mukavaa. K ja Pia lähti Spångan hautausmaalle mutta en voinu lähtee mukaan jostain syystä, oli aika surullinen olo jo muutenkin valmiiksi. K sytytti puolestani sulle kynttilän. Kuuntelin musiikkia ja itkin vaan, juttelin M susta kun se ei ollut ikinä ehtiny oppinut tuntemaan sua. En tiedä mikä mut valtasi mut itkin koko illan, nukahdin itkuun ja tunti ihan siltä kun olisit silttänyt mut uneen....muut olikin sit lähteny baariin.

Olen ajatellut mennä meediolle jossain vaiheessa, haluan vaan tietää että sulla on hyvä olla. Koska en tiedä mistä löydän tien eteenpäin, en halua voida näin enkä jaksa tuntea et jotain puuttuu kokoajan. Vaikka sä puutut - haluaisin tietää miks sun aika oli lähteä, tiedän et se on varmaan mahdotonta.

Kaipaan sua älyttömästi    

Koitan aloittaa aamun ja päivän positiivisella ajatuksella, joskus onnistun ja joskus kaikki menee päin vittuu, joskus iskee niin mieletön ikävä et vaan itken, olin mis tahansa.
Tänään yritin päästä vauhtiin heti aamusta, paikallisessa työkkäris oli työnantaja tapaaminen jonne päätin lähteä. Kun pääsin haastatteluun ovesta sisään niin eka mitä se sano mulle oli et miks oot niin surullisen näköinen....?? En ollu edes itkeny tai mitään...
Olen myös miettiny paljon ystävyyttä, miten meille kaikille se on niin erinlainen käsite.
Ystävä mulle on semmoinen johon voin luottaa 100%, joka on aina siellä, mä sille ja se mulle. Kaverit on sit eri asia, niitä on ja menee.
Annan poika oli meil pari yötä kun se oli joutunu lähtee asunnosta jonka oli vuokrannu pimeesti Annan lapsuuden ystävältä... Kauheita käänteitä niil oli siin jutus ja R kerto ne mulle...Uskomatonta, tää muija oli jopa saanut mun ja Annan ansiosta mun vanhan työn!!
Eli ystävyys...laaja käsite...