Tätä kuvaa olen etsinyt, se oli meidän molempien lempikuva susta. Löysin sen kellaria siivotessa, muutaman muun sun tavaran joukosta. Olen niin surullinen ja itken...tämmöisenä haluan sut muistaa, kauniina.

Ihmiset on kysynyt multa miks mä suren sua niin paljon, sillä ajattelevat ehkä et nyt mun on helpompi mennä eteenpäin. Mut tässä on syy miks kaipaan sua niin paljon koska tämä olit sinä. Lämpimin, kiltein ja hauskin ihminen. En ole elämässäni tavannut ihmistä jolla oli yhtä kaunis sielu kun sulla. Jossain aina toivoin että olisit saanut itsestäsi otteen ja ehkä meillä olis vielä ollut mahdollisuus.. Halusin että teet sen itsesi vuoksi, miks annoit periksi????

Tiedän että elämämme yhdessä tuntuu tässä vaiheessa hienolta niinkun kaikki aina olis ollu hyvin, eihän se niin ollut mutta olen tehnyt tietoisen päätöksen siitä että muistan vaan ne hyvät ja hienot ajat. Omalta osaltani yritän ottaa oppia kaikista niistä huonoista asioista, katsoa itseäni peiliin.

Jospa voisi mennä ajassa taaksepäin.. Ikävä sua  

Pitäis saada itsensä käyntiin jotenkin... mennä kellariin siivomaan ja etsiä talvivaatteet, tänään oli sika kylmä aamu, joku +5 astetta vaan, Noxukin laitto ihan vapaaehtoisesti pipon päähän:)

Me odotetaan molemmat niin paljon et N ja A ja ehkä E tulee tänne. Onneks sain siivottua lauantaina, en muista millon oli siivonu viimeeks...