Heräsin aamulla unesta, suunnattoman surullisena. Kävit luonani, tiedän koska tunsin sen niin vahvasti. Halasit mua ja sanoit et päästät musta irti, lähetit valkoisen linnun taivaaseen, jotenkin symboolina et sun on lähettävä kokonaan. Vikat kaks viikkoa oot ollu jotenkin enemmän läsnä kun vähään aikaan, vaikkakin oot ajatuksissani lähes koko ajan. En tiedä oliko tää aika jotenkin valmistelua. Oon tuntenut enemmän ja niin vahvasti.

Itkin aamun ja kyyneleet valuu kokoajan kun en ollu ajatellu et joudun jotenkin kummallisesti vielä uudelleen hyvästeleen sut.

En tiedä miten sen enään sanon mut ikävä ei tunnu koskaan loppuvan.