Haluaisin sanoa että kaikki on tosi hyvin ja kyllä tää tästä ja oon parempi, mutku ei oo. Taas on ollu sika raskasta, vikat viikot. Lauantaina olin K ja M syömässä illallista, juotiin viiniä ja Pia, vanha vanha perhe ystävä tuli kans, juteltiin kaikkea ja oli tosi mukavaa. K ja Pia lähti Spångan hautausmaalle mutta en voinu lähtee mukaan jostain syystä, oli aika surullinen olo jo muutenkin valmiiksi. K sytytti puolestani sulle kynttilän. Kuuntelin musiikkia ja itkin vaan, juttelin M susta kun se ei ollut ikinä ehtiny oppinut tuntemaan sua. En tiedä mikä mut valtasi mut itkin koko illan, nukahdin itkuun ja tunti ihan siltä kun olisit silttänyt mut uneen....muut olikin sit lähteny baariin.

Olen ajatellut mennä meediolle jossain vaiheessa, haluan vaan tietää että sulla on hyvä olla. Koska en tiedä mistä löydän tien eteenpäin, en halua voida näin enkä jaksa tuntea et jotain puuttuu kokoajan. Vaikka sä puutut - haluaisin tietää miks sun aika oli lähteä, tiedän et se on varmaan mahdotonta.

Kaipaan sua älyttömästi    

Koitan aloittaa aamun ja päivän positiivisella ajatuksella, joskus onnistun ja joskus kaikki menee päin vittuu, joskus iskee niin mieletön ikävä et vaan itken, olin mis tahansa.
Tänään yritin päästä vauhtiin heti aamusta, paikallisessa työkkäris oli työnantaja tapaaminen jonne päätin lähteä. Kun pääsin haastatteluun ovesta sisään niin eka mitä se sano mulle oli et miks oot niin surullisen näköinen....?? En ollu edes itkeny tai mitään...
Olen myös miettiny paljon ystävyyttä, miten meille kaikille se on niin erinlainen käsite.
Ystävä mulle on semmoinen johon voin luottaa 100%, joka on aina siellä, mä sille ja se mulle. Kaverit on sit eri asia, niitä on ja menee.
Annan poika oli meil pari yötä kun se oli joutunu lähtee asunnosta jonka oli vuokrannu pimeesti Annan lapsuuden ystävältä... Kauheita käänteitä niil oli siin jutus ja R kerto ne mulle...Uskomatonta, tää muija oli jopa saanut mun ja Annan ansiosta mun vanhan työn!!
Eli ystävyys...laaja käsite...

Nyt on muutama homma hoidettu jotka on roikkunut ilmassa, huhuhu.

Siskoni on koko vuoden sanonut et tää ei oo sun vuosi, onneks tästä vuodesta on enään jäljellä 63 päivää ja 8h 40min!

Ehkä se vielä kääntyy, ja sitä parempaa jostain tulee...

Opettellen antaan itselleni anteeksi - se on loppuvuoden päämäärä.

Huhuh, leikkipalatsi...miljoona lasta. Vaiks mulla oli ihan mulle teetetyt korvatulpat korvissa oli se tuskaa, ei edes tarttenu suositella poikia 3,5h jälkee lähtee sielt. Sit tapasin Satun ja pojat ulkona ja ne tuli meille hetkeks, nautittiin Satun kaa muutama lasi viiniä ja nyt ihana heittäytyä sohvalle.

Noxu on Isak:la synttäreillä, kohta hakeen sitä, pitäis ajaa sen kaveri naapuri kylään, toivottavasti ei oo kauheen liukasta kun on kesäkumit vielä alla. Melkoinen myrsky ulkona. Talvi on tullut.

Ihana sit kömpiä viltin alle ja lukea kirjaa, olla nukahtamatta sohvalle kun sen jälkeen ei oikee uni enää tule. Muuten rauhallinen perjantai ilta...kuten tavallista. Kerään voimia huomiselle, 3 tuntia kirkuvien lasten seassa, hauskaa not. No sit ne on ohi, ilta varmaan menee rauhallisesti kun Isak on täällä.

  Nyt hakeen viikatemies kotiin... Varmasti ollu pelottvat juhlat, toivottavati saa nukuttua kun ei oikeen kestä mitään pelottavaa tai jännittävää tuo Noxelsson..

ja iski valtava kaipuu.

Itken, miksi, miks?????????

Vaihtaisin sun kanssa paikkaa, ei sun aika ollu vielä. Onneksi et makaa siellä kylmässä maassa, en varmaan olis kestäny sitä ajatusta, et oot yksin pimeessä ja kylmässä. Sanon ja uskon siihen et kaikella on tarkoitus mut en enää vittu tiedä, missä tarkoitus et sä lähdit, missä tarkoitus et kaikki ne lapset kuoleen vanhemman käden kautta, missä tarkoitus et kuollaan sodan kautta, mitä ne kaikki on tehnyt, miks just niiden aika on tullu?

Tiedäks siitä kun me muutettiin tänne olit aina yhteydessä muhun, joko jos olit käymässä täällä tai sit jos olit suomessa, täällä kun olit sait usein olla meil yötä. Vitsi, kun tyhmä olin, ajattelin kokoajan et kun me juteltiin niin tajusit sun ongelman, et kyl sä heräät ja huomaat mitä kaikkee se on tehnyt sulle ja uskoin et haet apua...

Syksy 2009 kun oltiin laitettu hertsikan kämppä vaihtoon sulle roihkkaan, ja meidän piti olla erillään, olit boodassa ja soitit kokoajan, kerroit et olit lähteny myrskyssä ulos vesille sillä pikkuveneelle, yritin puhua järkee sulle mut et kuunnellu. Soitin Ilkalle ja pyysin et soittaa ja juttelee sun kanssa... Näitä tapahtu jokunen kerta. Ja edellis kesänä kun olit yksin boodassa pyysin et Saara kattoo sun perään, naapuri Juha soittelikin aina välillä et mitä tapahtu jos sä et soitellu. Sen vuoden 2009 jälkeen soitit mulle jatkuvasti, hyvällä ja huonolla, päivittäin, ennenkun hankin uuden puhelimen ja sain samalla uuden numeron päätin etten voinut antaa sitä enää sulle kun en jaksanu niitä puheluja ja viestjä joissa kerroit kaikesta ja uhkaist milloin millä. Sen jälkeen jäikin skype ja maili... kunnes jouduin poistaan sut skypestäkin. Maililla sit olit kokoajan yhteydessä, ei mennyt päivääkään niiden 3 vuoden aikana kun susta ei kuulunut mitään.

Tyhjyys tuli 9.3, odotin joka ilta et sulta tulee joku viesti et mun puhelin piippaa kun tulee maili...hiljaiseksi se jäi.

Jotenki se et sut on polttohaudattu lohdutta, sun ei tartte olla siellä kylmässä. Sit kun mun aika tulee, nii lähden suoraan helvettiin, siel on lämmintä ja varmaan kovemmat menot:)

Ne sanoo kun on ikävä on rakastanut.

enkä pääse oikeen käyntiin. Hoidellut asioita ja mietin kuinka pärjään taloudellisesti, 3kr tilillä, nice, auto varmaan menee myyntiin, en tiedä sit kuinka teen Noxun jalkapallotreenien kanssa kun tiistai treenit on sen verran myöhään.

Kauhee päänsärky ja ollut ylhäällä suurimman osan yöstä. Silmäpussit sen kun kasvaa. Noh...

Ahdistaa, kaikki.

Kaippa ne järjestyy.

...kömmin takas peiton alle.