Lainaan sanoja jotka kertoo kaiken sen mitä ajattelen...

Seems like it was yesterday
When I saw your face
You told me how proud you were,
But I walked away
If only I knew what I know today
Ooh, ooh

I would hold you in my arms
I would take the pain away
Thank you for all you've done
Forgive all your mistakes
There's nothing I wouldn't do
To hear your voice again
Sometimes I wanna call you
But I know you won't be there

Oh, I'm sorry for blaming you
For everything I just couldn't do
And I've hurt myself by hurting you

Some days I feel broke inside
But I won't admit
Sometimes I just wanna hide
'Cause it's you I miss
And it's so hard to say goodbye
When it comes to this, ooh

Would you tell me I was wrong?
Would you help me understand?
Are you looking down upon me?
Are you proud of who I am?

There's nothing I wouldn't do
To have just one more chance
To look into your eyes
And see you looking back

Oh, I'm sorry for blaming you
For everything I just couldn't do
And I've hurt myself, oh

If I had just one more day
I would tell you how much that I've missed you
Since you've been away
Ooh, it's dangerous
It's so out of line
To try and turn back time

I'm sorry for blaming you
For everything I just couldn't do
And I've hurt myself..
By hurting you

Muutama päivä mennyt kun viimeeks kirjoitin.. en ole vaan jaksanut.

On niin paljon ajatuksia kokoajan mitä pyörii päässä... välillä raskasta. Oltiin K kanssa pe iltana ulkona...kokonaiset 1,5h tanssimassa kunnes en enää jaksanut, rupes tuntuu tosi pahalle. Soitin S ja sanoin et jos ne haluu lähtee viel ulos niin olen kotona kohta..

Pähkäilin tänään et miks me ei kerrota meidän lapsille meidän lapsuudestamme sillä kaikilla joilla on arpia kantaa mukanasa jotain mitä ei voi untohtaa ja melkeen aina se on muokannu meidät semmoseks mitä olemme, jotku oppii ja osaa kääntää pahat hyväks ja toiset ei osaa ja jatkaa tuhon linjaa.

Siis miks me ei kerrota, sillä meidän lapset on niitä jotka elää meidän virheiden kanssa myös. Kukaan ei oo täydellinen ja kaikki me kadutaan jotain, EI ole ihmistä joka ei kadu mitään, ja jos on niin niitä on vaan 1%, eli en oikeesti usko etteikö meillä kaikilla ole jotain mitä me kadutaan, jotain mitä ollaan tehty tai jotain jota on jäänyt tekemättä. Koska jos meillä on arpia niin meillä on on ollut elämää, kaikki ei aina hyvää ja arvet on siellä muistuttaakeen tapahtuneesta... niin että me ei unohdeta... fyysiset sekä psyykkiset arvet.. mietin vaan... ehkä meidän päätöksiä vanhempina ymmärrettäis paremmin ja jotenkin tuntuu ikävälle ettei tunne sitä ihmistä joka on aina ollut omassa elämässä mukana, joka on antanut elämän meille. Mulla on aika etäinen suhden omaan äitiini, se on aina ollu aika etäinen, me ei olla oikeastaan ikinä puhuttu mistään. Muistan yhden kerran boodassa kun istuttiin iltamyöhällä keittiönpöydän äärellä niin äiti puhu niistä vanhoista tapahtumista ja sanoi ettei meidän olis pitänyt tarttee nähä niitä, tiedän sen koska ei kukaan vanhempi toivo että lapsensa näkee mitään pahaa etenkään omia vanhempia kohtaan. Meidän äiti ei ole ikinä sanonut mulle, en usko et muillekaan et se rakastaa meitä, en muista et olisin saanut siltä haleja pienenä, muistan et kun olin kipeenä niin se toi ruokani sänkyyn ja tarkisti vointini, silloin tuntu et se välittää.

On niin paljon asioita joita vieläkin pitää opetella ja asioita joiden kanssa pitää oppia elämään. Parasta olis ollut jos sen olisi tehnyt silloin kun jotain ikävää tapahtu koska kun niitä tulee ja tulee niin ne kasaantuu ja sit on vaikeeta selvittää ajatuksia.

Muistan kun oltiin boodassa yks kerta, tais jolla joku kesä, ehkä juhannus... Itkit ja kerroit kuinka sun oli niin suunnaton ikävä Aarnea, juteltiin kauan ja myöhemmin pyysin et olisit hakenu ammattiapua puhuaksees kaikista menneisyyden asioista, mut et tehnyt sitä ikinä.. Toivon et N ja E kävisi juttelemassa kaikista asioista niin et ne oppii käsittelemään vastoinkäymisiä oikealla tavalla.. et ketju katkee..

Me yritetään vaan selvitä ilman sua, me kaikki...

Aamu alkoi hässäkässä, meillä oli talo täynnä väkeä. Laitoin N vaatteet valmiiksi ja lähdin hiusten ja meikin laittoon Jennille. Oli aivan ihanaa olla hetki rauhassa, en tarkalleen muista keitä muita siellä oli mun ja Jennin kanssa, I:n piti tulla mut oli saanut hiusvieraita et ei pystynyt tulemaan, Sabi tais olla siellä jos en väärin muista. Nautimme Jennin kanssa muutaman lasin skumppaa ja kun oltiin valmiita kun tulit hakeen mut Ilkan kanssa.

Matka vei Puotilan kappeliin, pappi kysyi et haluanko pitää oman nimen tai ottaa sun nimen, en ollut tajunnut ajatella asiaa joten päätiin vaan et liitän sun nimen omaan nimeen.

Muistan et kun seisomme alttarin edessä meinattiin molemmat purskahtaa nauruun, varmaan jännitys:) Juhlapaikkana oli Kulosaaren kartano, Tiina oli tehnyt ruuat ja luulen et ihmiset tykkäs siitä. Oltiin niin onnellisia, ilta meni juhlitessa ja tanssiessa. Päivä oli niin kaunis ja olit niin kaunis, oltiin onnellisia. Mietin usein et missä vaiheessa me kadotimme toisemme.

En olisi ikänä voinut kuvitella että tää päättyy näin, olen siihen niin syyllinen, enkä voi sitä sulle ikinä korvata.

Olisit ansainnut niin paljon paremman tien, en halua että jälkesi häviää, en halua että muistosi katoaa, en halua unohtaa miltä sun rakkaus tuntu, en halua unohtaa sun hellyyttä, en halua unohtaa sun naurua.   En ikinä unohda sua, sydänystäväni.

Kiitos niistä vuosista jotka sain sulta... ja anteeksi että luovutin toivon, anteeksi.

...kyyneleeni valui arkkusi päälle, kyyneleet valuu vieläkin, sattuu. Vaikeeta antaa itselleni anteeksi.

Sanat tässä laulussa kuvaa niin meitä. Musiikin kautta tapasimme... I got lost, you got torn apart...

http://www.youtube.com/watch?v=ycd-ZPgl0T4

Miten voi olla näin väsy??? Pitäis koittaa saada nukuttua koko yöt mut heräilen jo siin 4 pintaa ja yleensä en saa enään unta...

Jotenkin Noxukin on käynyt hermoille viimesen viikonaikana, kauhee vouhotus heti aamusta, ei pahalla mutta se ei ole yhtään hiljaa, grrrr... joko se puhuu kokoajan tai laulaa omia kummallisia laulua....tarttisin hetken hiljaisuutta kun herään.

Vaikeeta kuvitella et tulen oleen yksin sen kanssa koko loppu iän. Olisi niin ihanaa kun välillä tietäis et olis aikaa vaan ittelle ettei tarttis kokoajan olla hankkimassa lastenvahtia... etenkin kun Noxua on niin vaikeeta saada minnekään.

Kaiken pitää suunnitella kokoajan sen menojen mukaan. Onneks, onneks sain juoksumaton vihdoin tänne ettei tartte olla kokoajan miettimäs miten ja millon pääsee salille.

Kuulin tänään et yhden vanhan tutun entinen mies oli aamulla kuollut laivalla, ei tiennyt vielä et mihin. Senkin nimi oli Mika ja oli synytynt -66...

Kummallinen vuosi tää vuosi...loppuis pian!

Niinkun pikkuveljeni sanoi - tässä on sun uusi elämä... jalkapallokentä laidalla. Aikanen aamu, kentällä jo 8.00 mut onneks oli aurinkoinen ilma vaikkakin syksyinen. Pelit hävittiin mutta ei se tuntunut haittaavan menoa, oli varmaan vaan kiva pelata. Omien pelien jälkeen lähettiin sit kattoon serkun peliä. Sen jälkeen olikin varmaan raittiin ilman myrkytys kun tuli hiukka väsy.

Noxu muistelee tosi usein sitä kun olit sen kanssa yhdessä pelissä tääl Ruotsissa, sen ekassa pelissä tossa joukkueessa. Ihanaa et sil on edes yks muisto siitä et olit kattomassa sitä. Et tainnut olla kun pari kertaa Suomessa kattomassa kun se pelas siellä, olit aina töissä....

Huomenna mennään varmaan kattoon taas serkun peliä kun ne on tossa ihan lähellä. Huomaa heti kun ei ole ulkoillut vähään aikaan et miten väsy on, pitää taas napata itteesä niskasta.

Koitin kattoo N matkaa tänne L ristiäisiin mut pitää selvittää et onko A tulossa kun muuten nuo lentoliput tännepäin on aika halvat..

Varasin myös alustavasti risteilyn sille viikonlopulle kun sulla on synttärit, vaiks en nyt sinä maanantaina pääse valitettavasti, en toisin tiedä kuinka pahalle se tulee tuntumaan et klaaraanko sitä.

Olen iloinen että ollaan siskosi kanssa päästy puheväleihin. Tää kaikki on ollut tosi raskasta ja varmaan vielä raskaampaa N ja A:le. Välillä iskee semmonen hillitön ahdistus - sun pitäis olla täällä...  

    Sain K cd levyllisen valokuvia jonka olin joskus antanut hänelle, en muistanut että olin antanut ja hän ei ole halunnut kertoa että hänellä on se kun tiesi että kuvien katsominen tulee tuntumaan pahalle. Sain sen häneltä kuitenkin viikonloppuna ja katottiin sen Noxun ja A kanssa...hitsi me naurettiin:) Noxu oli kyl vauvana melko tonnikeiju, en edes muistanut sitä. Ihana löytää kuvia kun meiltä on kaikki kuvat muuten kadonneet, musta ei ole enään jäljellä montaa kuvaa lapsena eikä nuoruudestani. Onneksi pojista löytyy edes jotain. Löysin kaksi filmirullaan jotka lähetän et saan  nähdä mitä ne pitää sisällänsä, toivon niin että ne sisältää kuvia meidän yhteisestä elämästä, susta... koska niitä ei ole paljoo. Luulen et meidän äitilllä ja ynkalla voisi olla jotain koska ne oli aina kovia kuvaamaan, pitäis mennä sinne penkomaan.

Mietin myös paljon siskoasi joka on kanssa joutunut kokemaan paljon. Meillä meni niin pahasti sukset ristiin, tiedän että et olisi halunnut sitä. En ehkä ollut oikeudenmukainen, enkä ajatellut järjellä...koitin vaan selvitä. Harmi että sä et ikinä tajunnu kuinka paljon se susta välitti, teillä oli aina aika etäinen suhde, mutta kaiken sen etäisyyden takana luulen että piditte toisistanne silti enemmän kun tiesitte. Juteltiin siitäkin aikoinaan aika paljon kun yritin selittää sulle kuinka paljon sisareni mulle merkitsi, sä ymmärsit ja tykkäsit olla meidän kanssa kun kokoonnuimme kaikki tai osa.

Viikon päästä on 10.10, enkä tiedä kuinka tulen jaksamaan sitä päivää. Se on niin elävästi mielessäni. pelottaa ihan älyttömästi.

Kuvat on Italiasta, ne ainoat jotka meillä on jäljellä. Melkeen itikin kun näin kuvan susta ja Noxusta, oli niin kaunis, teki mieli silittää sun poskea ja vaan tuntea miltä tunnut. Välillä on niin vaikea tajuta et sua ei enää voi koskettaan.

Jäi tosi tyhjä olo kun N ja A lähti, kauhee ikävä jäi :(  Oli niin kivaa kun olitte täällä, aika meni tosi nopeesti.

Tiedän N ja A että voi aika huonosti kaikesta tapahtuneesta, tuntuu tosi raskaalle ettei voi auttaa mitenkään. Tiedän että E voi myös tosi huonosti. Auttaisin kaikin tavoin jos vaan on jotain mitä voin tehdä.

Poistaisin kaiken kivun ja kaipuun, mut ei oikeen oo muuta millä voi auttaa kun että aika helpottaa, ei varmaan ikänä paranna kokonaan mutta ajan myötä kipu helpottuu. Koittakaa jaksaa, kyllä kaikki vielä muuttuu hyväksi pikkuhiljaa.

Olen vihainen sulle Mika, sun jos jonkun olis pitänyt tietää miltä tuntuu menettää vanhempi nuorena, olit itse kokoenut sen ja sun olis pitänyt yrittää enemmän lasten takia. Nyt ajoit ne samaan tilanteeseen missä itse olit.

Kunpa tietäisit kuinka huonosti moni ihminen voi... Sulla oli vastuu pitää huolta itsestäsi, et olisi saanut antaa periksi!

Vietettiin aivan ihana lauantai. Pikku L tais ihastua A oikeen kunnolla, kömpi miltei heti sen syliin:-)